tiistai 26. lokakuuta 2010

Tuhmuuksia kuitenkin








Heippa!
Juuri kun pääsin sanomasta,että tuhotöitä ei enää tehdä,niin sitten joo...
Hieman sotkua saatu aikaiseksi meidän sänkyyn. Tekijöinä molemmat ja kohteena pahviset askartelumunat. No onneksi oli suhteellisen helppo siivota,kun verrataan siihen kertaan,kun Nelma oli levittänyt siirappia sohviin ja mattoihin. (onneks howardia ei ollut vielä silloin)
Molempien ilme oli kyllä jokseenkin surkea,kun paljastuivat. Tämmöistä se on,;just kun miettii,että ei se Alma niin ole purrut mitään rikki,niin sitten jo tapahtuu. Ja kyllä puruluita löytyy,viimeksi ostin sellaisia tossun muotoisia vaihtelun vuoksi.
Joka tapauksessa tarmokasta tiistaita!


maanantai 25. lokakuuta 2010

Talvinen tunnelma


Heippa!
Sunnuntaina olimme kotona niin pienellä porukalla,että kyllä oli hiljaista ja rauhallista. Vain kaksi lasta kotona vähimmillään ja minä. Ja koirat tietenkin. Alman ja Nelman kanssa käytiin lumisella peltolenkillä ja kyllä oli vaihteeks mukavaa,kun oli niin valkoista kaikkialla. Aurinko paistoi ja aamulla lumi oli vielä sellaista puuteria,ei yhtään kosteaa. Kaunista ja rauhallista.
Kerroin viime talvena paljon juttuja Nelman touhuista (ei niin kivoista) ja nythän se on tietty rauhoittunut paljonkin. Alma taas ei ole juurikaan tehnyt tuhotöitä,mitä nyt larittanut matoille ja semmoista. Ja oksentanut pari kertaa meidän sänkyyn.
No lauantaina Nelma oli kuitenkin lähtenyt pihalta livohkaan. Me huudettiin ja vihellettiin ja ei sitä näkynyt. Pyörin pihalla ja huutelin ja yhtäkkiä sitten kuulinkin Nelman kimakkaa haukkumista suunnilleen länsi-luodesuunnasta. Ja sitten naapuri (miehen täti) ilmestyi pihalle. Siinä vaiheessa oli lähes selvää missä Nelma oli...Se oli nimittäin pyyhältänyt naapurin pihalle ja karauttanut heidän koiran (Nallen ). Ja sitten Nelma ja Nalle olivat yhdessä viipottaneet kovaa kyytiä soratiellä ja ympäriinsä.
Tämän episodin jälkeen Nelma oli hyvin outo... Se makoili hyvin rauhallisena loppupäivän Tomaksen päällä tai hyvin lähellä Tomasta . Saattoi yrittää lepytellä laumanjohtajaa...
Niin se vaan viikonloppu vierähti ja taas on maanantai ja syyslomakin mennä hujahti. (onneks)
Mukavaa maanantaita!

perjantai 22. lokakuuta 2010

Pipoa ja harmaata


Heippa!
Uusi lämmin pipo lenkkeilyyn ja harmaa tunika. Molemmat me&i. (neuletakki vanha odd molly ja legginsit me&i)
Kiireinen viikko on jo kääntynyt perjantaiksi eli paremman puolelle. Aurinko paistaa ja aika kivalta tuntuu. Tosin flunssa ja yskä hieman vaivanneet,mutta eiköhän ne kohta häivy maisemista...
Kotona olen puuhaillut ja siivoillut ja laittanut ruokaa. Esim.tänään tein riisipuuroa lounaalle. Niin että kyllä olen nyt saanut laittaa ruokaakin. Kaupassa en ole yksin käynyt,mutta saatanpa tehdä vielä senkin. Jotenkin olis kiva laittaa lihapullia itse tehtyinä. Saa nähdä suostuuko perhe siihen...
Aurinkoista perjantaita!

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Perfect as you are

Heippa!
Keittiö on vielä ilman verhoja,mutta vahakangas löytyi kuitenkin. Tai löytyi ja löytyi,töistähän se on tietty. Perusvalkoinen,hinta 22e/metri. Ja nyt voin jopa kertoa teille uutisen: ensimmäisen kerta ,kun meillä tippui ketsuppia vahakankaalle...ja niin pyyhdin sen pois eikä mitään jäänyt länttiä. Tämä tieto siksi,että usein minulta kysellään tästä ketsuppihommasta ja kumma kyllä meillä ei ole mennyt ennen ketsuppia pöydälle. Mutta tänään se tapahtui lounasaikaan. Olin nimittäin luvallisesti tehnyt makaroonilaatikkoa. Mies siis sanoi,että voin tehdä makaroonilaatikkoa...
Eilen käytiin äidilläni,joka vietti 68-vuotissynttäreitään.

Niin ,vihdoin otsikkoon: Matildan uudet vaatteet tulleet. Ihana paita,joka sopii hyvin teini-ikäisille


Ja nuo söpöt joogapantsit. Harmi kun noita ei ollut aikuisten kokoja.
Vielä yhdet me&i-kutsut ja tilattavaa tuntuu aina löytyvän...



maanantai 18. lokakuuta 2010

Makuuhuone







Hei!
Ensimmäisessä kuvassa näkyvät maitosuklaanruskeasta lakanakankaasta ommellut pussilakanat,joita olemme testailleet tässä parin viikon ajan. Meillä lakanat menevät pesuun parin päivän välein,kyllä joo kuulosta crazyltä,mutta rakkaat vauvamme nukkuvat sängyssä,joten pesua tarvitaan usein. Pesen lakanat ja kylpypyyhkeet Durancen pesuaineella ja viimeistelen Durancen huuhteluainetta. Nyt olen käyttänyt lime-blossom-tuoksua. Voi olla kuitenkin ,että lakanoissa paras olisi laventeli,mutta se on makuasia.
Uusi päiväpeitto on Bloomingvillen mallistoa ja aivan ihanan värinen ja sopii hyvin yhteen Meadow-kankaan kanssa ,josta laskosverhot on ommeltu. Tyynyt ovat Miljögårdenin syysuutuuksia ja kaikki ovat siis omasta liikkeestämme eli N-Stylestä.
Syysloma alkoi lapsilla ja Memi on aamupäivät töissä ja itse tulen töihin kahdeksitoista,joten hieman helpommalla mennään.
Mukavaa maanantaita!



perjantai 15. lokakuuta 2010

Pellavaa

Heippa!
Näyttääpi siltä,että pellava on meidän kotimme lempiväri. Sehän on tässä selvinnyt vuosien varrella ihan kokeilemalla. Seinät ovat maalarinvalkoiset,joten voimakkaat perusvärit eivät tule kysymykseenkään. Lähinnä murretut sävyt tuntuvat parhailta.

Olisi tietysti mukavaa,kun eteinen olisi aina siisti ,kun saavun kotiin. Eipä taida olla kuitenkaan...
Mutta tässä näkyy noita uusia omia tyynymallejamme nuo kolme ensimmäistä rivissä.
Kuten monet varmasti muistavat valkoisen puupollen,niin nyt se on myös hypännyt tyynyyn.
Mukavaa perjantaita!


maanantai 11. lokakuuta 2010

Hyvä kysymys

Heippa!
Kylläpä se aika rientää ,kun on mukavaa...
Meidän Matildakin täytti 8.päivä 12vuotta! Justhan se oli síellä kaapissa pikkuisena nyyttinä,kun syntyi keskosena viikolla 31+5 ja nyt se on tuollainen äkäinen neiti...

Almakin on kasvanut pentumitoistaan ja on kohta Nelman kokoinen ja luultavasti isommaksi vielä tulee. Tuossa ne on karvanaamat vierekkäin; -Tomas ja Alma ja voipi olla että ensimmäisenllä on karvaisempi naama,vaikkei koira olekaan.

Aah,ja sitten otsikkoon...
Minulta silloin tällöin kysytään,että miksi ei mun tarvi laittaa ruokaa kotona. No,asiahan on näin, että olin kotona lasten kanssa 12 vuotta ja laitoin tietysti ruokaa ihan normaalisti. Ja nyt kun olen töissä tulen vasta viideltä kotiin ja mies tulee iltapäivällä aikaisemmin,niin on tietysti normaalia,että mies sitten tekee sen ruoankin. Ja sitten myös se vaikutti asiaan,että muun perheen mielestä en osaa laittaa ruokaa...Mikä tietsti on hieman outoa,koska tosiaan 12 vuotta kokkailin ja ruokia syötiin ihan mukavasti. Lapset olivat tietysti pienempiä silloin,joten tietysti suosin sellaisia ruokia,jotka maistuivat kaikille,mutta olivat suhteellisen yksinkertaisia. (eli ei niin maustettuja).


No mutta nyt anoppi toi kuitenkin suppilovahveroita ja niistä sitten tein ensimmäiseksi keittoa.
-eli alkuun paistoin sipulit ja sienet ja sitten tein keittopohjan (suurustettu) ja lisäsin sienet ja kerman ja käytän aina nimenomaan VOITA ja KERMAA ,kun laitan ruokaa tai leivon.



Ikävä kyllä jouduin nauttimaan aikaansaannoksistani yksikseni,koska Tomas oli jossain ajelemassa traktorilla ja siinä vaiheessa kotiin,kun kaikki olivat jo jäähtyneet.
Mutta keitto maistui mainiolta.





Pääruoaksi olin laittanut uunilohta smetanalla ja perunamuusia ihan perinteisesti.
Että kaiken kaikkiaan hyviä,mutta erittäin yksinkertaisia ruokia.
Mutta itse olen sitä mieltä,että monissa asioissa less is more.
Tämmöistä tällä kertaa ja nyt vain uuteen viikkoon innolla!




tiistai 5. lokakuuta 2010

Riisuttu keittiö




Heippa!

Yleisesti ottaen ihmiset syksyn tullen lisäävät sisustukseen uusia ja pehmentäviä elementtejä,mutta meillä meni keittiössä hieman toisin.
Nimittäin rakas aviomieheni alkoi sunnuntaina niinsanotusti putsaamaan keittiötä. Siis kaikkea keittiön yleisilmeestä laatikoiden sisältöön.
Nyt kukaan ei saa sotkea keittiössä eikä jättää mihinkään mitään kuppoja lojumaan.
No verhot tulevat uudet heti kun kankaita tulee ja vahakangaskin pitäisi laittaa pöytään uusi.
Toki pehmentäviäkin elementtejä on lisäilty meillä lähinnä olohuoneessa,niistä kuvaa myöhemmin.
Tänään on mukava päivä sillä tavalla,että olen menossa vihdoinkin kampaajalle!
Mukavaa tiistaita kaikille!

lauantai 2. lokakuuta 2010

Kaunis hylly ja Helmi-mukit

Keittiötämme kaunistaa tämä ihana Ib Laursenin hyllykkö,jota myös tuli nyt töihin pari kappaletta ja hinta on 77e.
Helmi-muki on myös suosikkini,tosin soveltuu parhaiten teenjuontiin ja siksipä olenkin alkanut juomaan taas teetä aamuin illoin...

Ja uutta kumpparia syksyn märkiin keleihin äidille ja pojalle: Stefan Lindforsin suunnittelemat Space Kangaroosit. Niitä myös töistä.
Mukavaa lauantaita!