lauantai 15. toukokuuta 2010

Kevätpuuhia

Heippa!
Eilen hieman jo istutin kukkia ulos ja pari pallotuijaa isoihin ruukkuihin. Myös Nelma saapui auttelemaan...Tässä seisoo just kukka-aitauksessa ja ihmettelee. Tekis mieli vähän kaivella varmasti. Aitausta ollaan muuten suunniteltu Nelmalle,kun se välillä laajentaa reviiriään vähän turhan paljon. Helatorstainakin yks rouva naapurustosta oli oli ottanut sen kiinni,kun se oli mennyt niiden pihalle katsomaan niiden koiraa. Siihen saapui myös sitten vielä lisää naapureita ja siinä sitten kertoilivat kun olivat nähneet Nelman pyörivän takapihoillaan . Ja eräs kertoi,että Nelma oli syönyt niiden kissojen ruoat...NIin ,kai se on sitten kissanruoka parempaa kuin oma. Nelma nimittäin kovasti kranttuilee oman ruokansa kanssa. Ei tahdo millään maistua,vaikka mitä merkkejä on jo kokeiltu. Raa´an kalanhan se söi pari viikkoa sitten...
Valkoisia pelargonioita toin myös töistä kotiin ja istutin kolme isoon muovitettuun punosruukkuun terassille. Pikku pöytä penkin vierestä on vanhasta kodistamme ja viime kesänä maalasin sen valkoiseksi.

Niin ja sitten yhtäkkiä yläkerran vessaan-otin kuvia samalla kun siivosin yläkerran ja vessan tietysti siinä samalla. Vessa on kiva,koska siinä on ikkunat ja paljon säilytystilaa,mutta juurikaan sitä ei käytetä. Kaikki käyttävät alakerran pikkuiruista vessaa,jonka piti olla vain mun ja Tomaksen käytössä. Yläkerran vessa taitaa olla melkeinpä vain Memin käytössä meikeistä ja lakkapulloista päätellen.


Muistan silloin kun oltiin rakennettu ja etsin juttuja kotiin esim.naulakkoja tai koukkuja,eikä niitä löytynyt millään. Nyt kun on oma liike ,niin olisi paljon tarvilla hyviä vaihtoehtoja,kuten esimerkiksi nätimpi naulakko tämän tilalle. Myöskään vessan peili ei oikein miellytä.



-Tykkään aika selkeistä linjoista,mutta pientä koristetta toki voi olla,kuten esimerkiksi kranssit ovat suosikkejani. Tämän kranssin väri sopii hyvin yhteen vessan valkoruskea väriteeman kanssa.





Ja aina ihan Durancen palasaippua on käytössä myös yläkerran vessassa. Tällä kertaa tuoksuna maito. Alakerran vessassa on oliivisaippua ja tuoksu on aivan mieletön. Niin raikas ja puhdas:suosittelen!
Aurinkoista ja lämmintä viikonloppua!



5 kommenttia:

  1. Ihanat pallotuijat, niitä minäkin tahtoisin.

    VastaaPoista
  2. Kivat istutukset (ei ainoastaan Nelman mieleen :O) )! Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  3. Kiva tuo istutusalue. Itsekin hain meidän kivikkoon tänään lisää kasveja. Istuttamaan ei vielä pääse, kun käsi on paketissa, mutta jos miehen houkuttelis. ;)

    Teidän yläkerran vessa on kiva. Meilläkin on sama jako, että tenavat ylös ja äiti ja iskä alas, mutta ei ihan toteutunut. :)
    Tuosta vessannaulakosta tykkään, se on jotenkin reilu ja reipas ja silti romanttinen. Meillä mies teki ohjeideni mukaan vähän vastaavan kylppäriin. Siinä vain koukut on jotenkin pystymmät ja yleisilme siten erilainen.

    Terassin laittelu on meilläkin tämän kesän ohjelmistossa, blogeissa kiertelen fiiliksiä hakemassa. Jotain reippaampaa ja värikkäämpää kaipailen, kuin tämä nykyinen muoti on. Ehkäpä se sieltä pilkahtaa päähän, kunhan tarpeeksi tuumailee!

    VastaaPoista
  4. Kiva istutusalue! Ihana veranta ja wc:n ikkkuna on kyllä hieno!:)

    Voi sitä Nelmaa...;D Vai on kissanruoka perempaa...

    Nautitaan keväästä!:)

    VastaaPoista
  5. Täytyy kyllä todeta et se oliiivisaippua oli loistava ostos. Niin ihanan raikas tuoksu. Ostan kyllä jatkossakin lisää=)

    VastaaPoista