torstai 24. joulukuuta 2009

JOULUAATTONA

Heippa!
Töitä on tehty 7 päivää viikossa ja nyt saa levätä! (kokonaiset 4 päivää)
Pukki on jo tuonut lahjat kuusen alle.

Nelma on saanut elämänsä ensimmäisen joululahjan ,joka oli siis jättiluu. Näyttää olevan tyytyväinen.
Jouluaatto sujui kivasti; aamulla keitettiin riisipuuroa ja katsottiin Lumiukko. Lapset ovat tietysti ylienergisiä,kun jännittävät,mutta nyt ollaan jo illassa ja lahjat on saatu,joten tuntuu olevan kaikilla hyvä mieli.
Tyttöjen kanssa käytiin mummolla ja sitten vielä hautausmaalla,missä ei kyllä löydetty oikeaa hautaa...Jouluateria syötiin miehen siskon luona,joten tänä vuonna ei tarvinnut niin kovasti hermoilla kodin siivouksesta tai ruoanlaitosta. Ihanaa!
Tiedättekö; joulu ei tule tekemällä tiettyjä asioita,kuten leipomalla tai siivoamalla tai tavoittelemalla täydellistä joulusisustusta. Joulu on armon juhla, voimme siis myös antaa itsellemme anteeksi sen,jos kaikki ei ole täydellistä. Meidän ei tarvitsee mitenkään valmistella joulua,se kun tulee joka tapauksessa. Joulu on myös tunne,joka meillä on sydämessä. (niin ainakin toivoisin).
Nyt on käsillä ne ainutlaatuiset päivät,jotka saamme viettää perheen parissa;pelata lautapelejä,lukea kirjoja,katsoa lasten kanssa elokuvia,käydä kävelyllä tai luistelemassa...
Nautitaan kaikesta, nautitaan joka ikisestä hetkestä,koska pian kaikki on taas ohi ja arki saapuu.
ENJOY CHRISTMAS!



tiistai 15. joulukuuta 2009




Heippa!
Joulunodotus sujuu joutuisasti sekä kotona että töissä. Ompelin lisäksi sohvalle valkoisesta pallokankaasta myös tyynyn ja näyttää siltä,että ainakin joku tykkää siitä. Nelman kainalossa oleva nalle on Memin ala-asteellá tekemä ja nyt se on annettu Nelmalle ,joka sitä tässä halailee sattumalta näin nätisti.
Niin,kuulin kyllä juuri äsken väliaikatietoja kotoa:Nelma on ottanut hyasinttiasetelman...


maanantai 14. joulukuuta 2009

Pakkassää

Sunnuntainakin jo tuntui kivasti kirpeän kylmältä,joten Rude innostui sytyttelemään takkatulen meidän kaikkien iloksi. Loppuhiillloksilla lapset paistelivat makkaraa.
Hyvää alkanutta viikkoa!

maanantai 7. joulukuuta 2009

Elämän iloja

Heip!
Neljän ja puolen vuoden pohdinnan jälkeen sain päätettyä millaiset verhot tulevat eteiseen. Ja yllätys yllätys,pellavastahan ne tulivat.
Penkki on toisaalta kätevä :sinne saa kätkettyä paljon vaatteita ja toisaalta ei:sitä ei pysty siirtämään halutessaa.

Ja naulakko on ehdoton suosikkini: siihen ei saa ripustaa vaatteita.


Mielenkiintoista:on selvää että näiden henkilöiden vaatteet eivät ole stailattu sisustuksen väreihin,ainoastaan koira on oikean värinen.



Nelman havittelema asetelma.





Jatkoin eilen puuhakasta jaksoani ja jälleen imuroin ja pesin lattiat. Meillä on hyvin siistiä.
Pesin koiran ja lapset ja sitten jäin yksin saunaan. Niin ,ja sitten alkoi kuulua epämääräistä huutoa ja mölyä. En varsinaisesti halunnut tietää mitä on tapahtunut.





Mutta eihän sinne saunaankaan voi jäädä ikuisiksi ajoiksi.
Nelma oli tietty yritellyt laittaa munakasta huonolla menestyksellä.







Punavalkoruutuisia tyynyjä olen tehnyt ja pikkukuusen nappasin pihamaastosta.





Iso lasipurkki on tätini löytö enoni varastosta,johon ripustin Jul-kyltin. Itseasiassa toinenkin purkki on tätini löytö ...








Olohuone on sopivassa joululatauksessa omasta mielestäni vain pääkuusi puuttuu,mutta se saapuu vasta juuri ennen aattoa.









sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Pientä koristetta


Hei!
Olen viikonlopun ahkerasti siivoillut kotona ja yrittänyt pestä KAIKKI pyykit ja vaihtaa sänkyvaatteet ja sitä rataa. Silittänyt vaatteita ,viikannut pyykkiä komeroihin...lista on loputon. Ulkona on nyt taas vaihteeksi mukava olla;voi keräillä oksia ja tehdä kransseja ja sellaista kaikkea.
Lauantaina vietettiin pikkujouluja hyvien ystävien seurassa ja sunnuntaina jatkettiin koirien kanssa lenkkeilyllä ja siinähän vauhtia riitti,kun kaksi vinttikoiraa pyyhälsi pellolla. Kamera oli tietysti just silloin akku tyhjänä.
Tykkään tietyistä joulukukista,kuten sypressistä ja hyasintista. Myös Nelma tykkää kovasti kukista...sypressit ovat hieman kärsineet,koska Nelma oli ottanut ne ja reuhtonut niitä ympäriinsä tässä yks ilta,kun en huomannut. Multaa oli joka puolella ja koira näytti innostuneelta...'
Sain kuitenkin ne vielä pysymään pystyssä just ja just ja ajattelin,että kyllä ne tämän joulun menevät.
Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

perjantai 4. joulukuuta 2009

Jouluvalmisteluja

Tästä se alkaa yleensä;epätoivoinen yritys saada kaikki valot toimimaan.
Pikkujoulukuusi paikoillaan:pari kertaa kaatunut Nelman ansiosta

Jäätynyt maailma:taas hetken aikaa
Tämä kuva on otettu meidän pihalta ,kun katsotaan pohjoiseen päin. Eli ei näy sillä suunnalla paljon mitään muuta kuin pöheikköä.


tiistai 24. marraskuuta 2009

Viikonlopun juhlia

Heippa vaan!
Sunnuntaina töiden jälkeen käväisimme veljeni tytön synttäreillä ja otimme Nelman mukaan. Veljeni perheellä on novascotian noutajan uros ja Nelma leikki Niilon kanssa takapihalla. Vauhtia oli sen verran,että kuvan otto oli hieman vaikeaa,kuten näkyy...Nelma oli aivan poikki ,kun tulimme kotiin. Meinas jo autossa nukahtaa,vaikka yleensä pelkää autokyytiä ja vinkuu koko ajan.
Lauantaina oli myös juhlaa;nimittäin miehen äidin siskon 70-vuotisjuhlaa. Varsinaiset synttärit olivat jo aikaisemmin syksyllä,mutta nyt he halusivat juhlistaa lauantaita kreikkailaisen illan merkeissä. Ja vau,kaikkia ihania ruokia oli tarjolla,että oli todella mukava ilta. Kuten näkyy nuoret ja vanhat ovat jakautuneet omiin pöytiin,mutta hauskaa oli kaikilla.

Ja tässä sitten tyttöporukalla! Meidän Memi ja Matilda ja miehen serkun tytöt Hanna ja Emma. Suvun viides tyttö Anna ei ollut paikalla. Pojat olivat jo kotona tässä vaiheessa.



Ja niinpä; joku on varannut jo mun miehen ,kun menen sänkyyn. Yritin eilen opettaa Nelmaa olemaan omassa pedissään,mutta huonoin tuloksin. Se alko haukkuun mulle ja meni entistä lähemmäs Tomasta...


tiistai 17. marraskuuta 2009

Kynttilän valossa

Kynttilän valossa on rauhallista olla. Kun on siivonnut ja pessyt pyykkiä koko viikonlopun o mukava lopuksi katsella puhdasta kotia. Kaikki on järjestyksessä-hetken aikaa. Olen erittäin iloinen varsinkin tästä uudesta matosta ,joka kotiutui välittömästi meille. Olen toivonut jo pitkään löytäväni uuden maton olohuoneeseen ja eteiseen,mutta ei ole löytynyt. Mutta meille on töihin nyt tullut Bloomingvilleä,ja siinä mallistossa on nämä upeat juuttimatot,jotka ovat nimenomaan meidän tyylisiä.
Nämä kynttilänjalat ovat taas Krasilnikoffin uutuuksia ja myös niihin ihastuin välittömästi. Tarjottimen olin aikaisemmin kesällä maalannut valkoiseksi juuri tämäntyyppistä tarkoitusta varten.

Myös pojat ihailevat niitä...


Järjestelin myös keittiön hyllyjä uusiksi.



Nämä ovat hienot purkit kyseisten ruoka-aineiden säilytykseen. Varsinkin jauhot ja sokeri ovat meillä kovassa käytössä. Purkit ovat valkoiset ja olen niihin laittanut nuo tarrat. Tarroja on siis meillä myynnissä ja maksavat euron kappale.




Olen varsinainen pyyhehullu ja nämä Bloomingvillen pyyhkeet ovat täydelliset.






Húomaatteko ihanan vohvelikankaan,joka on niin mukava käytössä.






Ja myös Bloomingvillen kylppärimatto on niin täydellinen.






Ihanan pehmeä pinta.









Puiset vanhanajan pyykkipojat kruunaavat kokonaisuuden.









Ja lopuksi näkymää olohuoneesta. Mieheni on tosin kieltänyt enää kuvaamasta olohuonetta,se on ollut jo niin usein kuvissa,mutta joo. Kohta kuvaan jossain muuallakin.









lauantai 7. marraskuuta 2009

Kaunista

Lunta! Ainakin vähän aikaa... Nelmakin kaivaa innolla lunta,yrittää autella lapsia lumilinnan teossa.

Kello 8 aamulla lapset rýntäävät innolla ulos ja aloittavat leikit.
Tähänpä oli päättynyt jonkun pyöräretki


Aamulenkillä Nelman kanssa pellolla. Kaikki on niin kaunista!



Hyvää viikonloppua!




perjantai 6. marraskuuta 2009

Näitä tarvitaan nyt

Nimittäina villasukkia
ja tietysti joululehtiä sekä uusia että vanhoja

niin terveyttä tarvitaan myös. Tämä porukka on jo hyvin toipumassa ,mutta jäivät vielä kotiin varmuuden vuoksi. Mummo hoitelee.


keskiviikko 4. marraskuuta 2009

Torstai on toivoa täynnä

Heippa!
Me onnettomat olemme joutuneet myös taudin kouriin. Tosin vain lapset. Tänään jäi vielä neljä lasta toipumaan kuumeesta ja särystä. Onneksi on mummo! joka auttelee tarpeen tullen.
Aamun tässä vaiheessa olen jo töissä,mutta ennen sitä on käyty myös Nelman kanssa peltolenkillä. Tässä kuvassa olemme menossa pellolle.

Ojan yli on hypätty ja pelto aukeaa edessämme.

Tuossa vilahtaa Nelma,joka juoksee täysiä .


Nyt tullaan jo kotia päin. Siellä pilkottaa rakas kotimme. Huomaatte varmasti myös nuo uudet reunat kuvassa...
Hyvää päivän jatkoa! Have a nice day!



tiistai 3. marraskuuta 2009

Pieniä juttuja

Arjen pieniä ylellisyyksiä on tietysti Durance. Tässä tapauksessa uusi vaniljan tuoksuinen palasaippua. Aivan ihana koko vartalon pesussa,koska vaahtoaa hyvin.
Tässä yksi kesän maalaussession tuotoksia: kiikkerä penkki. Tällä hetkellä eteisessä.

Makuuhuoneessa hieman muuttunut tunnelma. Valkoiset verhot vaihtuivat beigeihin lenkkiverhoihin ja päiväpeite...joo HouseStylen päiväpeitto on niin jätti,ettei mahtunut koneeseen,kun Nelma oli vienyt sänkyyn jalkapallokenkiä,niin oli aika sotkunen. Vaihdoin sitten tavalliseen tikattuun täkkiin ja ja beiget tyynynpäälliset verhojen takia.


Keittiön pikkuhyllyillä viihtyy tällä hetkellä lasipurkkeja




Ylemmällä hyllyllä tuikut palavat lasipurkeissa