maanantai 25. lokakuuta 2010

Talvinen tunnelma


Heippa!
Sunnuntaina olimme kotona niin pienellä porukalla,että kyllä oli hiljaista ja rauhallista. Vain kaksi lasta kotona vähimmillään ja minä. Ja koirat tietenkin. Alman ja Nelman kanssa käytiin lumisella peltolenkillä ja kyllä oli vaihteeks mukavaa,kun oli niin valkoista kaikkialla. Aurinko paistoi ja aamulla lumi oli vielä sellaista puuteria,ei yhtään kosteaa. Kaunista ja rauhallista.
Kerroin viime talvena paljon juttuja Nelman touhuista (ei niin kivoista) ja nythän se on tietty rauhoittunut paljonkin. Alma taas ei ole juurikaan tehnyt tuhotöitä,mitä nyt larittanut matoille ja semmoista. Ja oksentanut pari kertaa meidän sänkyyn.
No lauantaina Nelma oli kuitenkin lähtenyt pihalta livohkaan. Me huudettiin ja vihellettiin ja ei sitä näkynyt. Pyörin pihalla ja huutelin ja yhtäkkiä sitten kuulinkin Nelman kimakkaa haukkumista suunnilleen länsi-luodesuunnasta. Ja sitten naapuri (miehen täti) ilmestyi pihalle. Siinä vaiheessa oli lähes selvää missä Nelma oli...Se oli nimittäin pyyhältänyt naapurin pihalle ja karauttanut heidän koiran (Nallen ). Ja sitten Nelma ja Nalle olivat yhdessä viipottaneet kovaa kyytiä soratiellä ja ympäriinsä.
Tämän episodin jälkeen Nelma oli hyvin outo... Se makoili hyvin rauhallisena loppupäivän Tomaksen päällä tai hyvin lähellä Tomasta . Saattoi yrittää lepytellä laumanjohtajaa...
Niin se vaan viikonloppu vierähti ja taas on maanantai ja syyslomakin mennä hujahti. (onneks)
Mukavaa maanantaita!

4 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia. Mulle tuli ihan kevättalvi mieleen. :)

    VastaaPoista
  2. Jenna: niin just ,sitä samaa itsekin ihmettelin,että vähän sellainen énempi kevät kuin syysfiilis

    VastaaPoista
  3. suloiset tunnelma kuvat,
    hienosti valo tulee ikkunoista sisään ...

    mukavaa uutta viikkoa ja
    paluuta arkeen:)
    minä lomailen tämän viikon:)

    maanantaiterkut
    päivi

    VastaaPoista
  4. Kaunista on kyllä ollut ulkona! Aurinkoa ja lunta, ihanaa!

    VastaaPoista