maanantai 13. heinäkuuta 2009

Carpe Diem

Launantain työpäivän jälkeen mieheni ehdotti ,että menisimme syömään kahdestaan,kun siihen oli tilaisuus kerrankin. Valitsimme paikaksi Peltopyyn laitakaupungilta . Söimme seisovasta pöydästä ja hyvää oli,vaikka itse en tunnetusti kovin paljon pystykään syömään kerralla. Ajatuksena oli myös se,että yleensä meidän hääpäivä on jotenkin mennyt pieleen (miehen vika) ja mies sanoi,että vietetään sitä etukäteen ,koska varsinaisena hääpäivänä yleensä suutun.(jaa-a,miksiköhän?)
Ja sitten menimmekin kolmestaan (Ville mukana) kaupungille ja ruokaostoksille. Taustalla näkyy siis pääkävelykatua. Kokkolan kokoisessa suurkaupungissahan pitää tietty olla kaksi kävelykatua,jotta et varmasti löydä parkkipaikkaa.

Ja sitten Prismaan. Mieheni lempikauppa. omani on tietysti Hakatorin S-market.


Sunnuntaina oli sadepäivä,joten silitin uudella silitysraudalla kaikki silitettävät vaatteet. Ruoan jälkeen lähdimme ex tempore Kärkkäiselle. En ole koskaan aikaisemmin käynyt siellä. Enkä taida kyllä mennä uudestaan. Olen enempi putiikki-ihminen. Hieman liikaa tavaraa rumasti esillä. Tilda -juttuja löytyi,mutta luulenpa,että nämäkin olisin mieluummin ostanut kotikaupungin askarteluliikkeestä. Kirjat ovat vanhoja ja inspiroivat minua kovasti.


7 kommenttia:

  1. Pitääpä sinulta sisustusalan ammattilaiselta kysyä vinkkiä :) Ollaan menossa huomenna Turkuun lomalle. Onko sulla antaa vinkkiä hyvistä sisustusliikkeistä siellä? Varsinkin lastenjutut kiinnostaisi kovasti. Pitää käydä aina vähintään kiertelemässä näitä liikkeitä, vaikka aina ei mitään ostaisikaan.

    VastaaPoista
  2. Turussa taitaa olla Kantriina ja sitten Paimiossa Adalmiinan Helmi ja Loviisan Aitta.

    VastaaPoista
  3. Loistavasti hoidettu hääpäivä ;) ei tarvii jännittää... Kuis portaitten rakentaminen sujuu? ;)

    VastaaPoista
  4. eikö kantriina ole Tampereella?voin olla väärässä..

    VastaaPoista
  5. Hihi :) Ihanaa! Me ei olla ainoita! Meillä nuo hääpäivät kans menee mönkään... Viime vuonna tehtiin samat, vietettiin edellispäivänä ja mukavaa oli! Tänä vuonna sit taas mökötettiin mäkkärissä :D

    VastaaPoista
  6. Kantriina on todellakin Tampereella...Eipä tule mieleen mitä Turun kekustassa on tänä päivänä. kun kävin Turussa viimeksi ,siitä on jo 11 vuotta. mutta kaverit ovat käyneet just Adalmiina Helmessä ja Loviisan aitassa.

    VastaaPoista
  7. Hmm.portaat eli tikkaat on nyt suunniteltu ja nyt lähden hakemaan naapurista värkkejä.

    VastaaPoista