tiistai 29. syyskuuta 2009
Kokit keittiössä ja syksyn ihanuus
Heippa vaan!
Ihana viikonloppu oli ja meni. Tehtiin kaikkea,mutta ei juurikaan mitään sisustamiseen liittyvää,vaikka tapetit Memin huoneeseen ovatkin valmiina.
Rude on tosi innostunut kokkaamisesta,tekee pizzataikinoita vähän väliä ja nyt myös vohveleita. Ruden vohvelitaikina on erityisen hyvä;se onkin nyt salaisuus. Poikkeaa omastani yllättävällä tavalla,mutta rapeus on omaa luokkaansa. Välillä tosin Rude laittoi taikinaa hieman reilusti rautaan,että valui ylikin...no mitäs pienistä.
Leivoin lauantaina myös helppoa piirakkaa ja sunnuntaina pullia. Myös Memi leipoi sunnuntaina after eight-muffinseja,eikä myöskään näyttänyt reseptiä...
Sunnuntaiaamuna lähdettiin hoitokoiran (Tinan Tiitu)kanssa lenkille maastoon. Jussi ja Matilda olivat mummolassa yötä,joten Jussia ei pitkästä aikaa näykkään kuvissa.
Mutta Tiitu-koira oli niin ihana,että lapset ovat valtavan koirainnostuksen vallassa. Yrittävät löytää meille sopivaa pentua. Rodusta on hieman kiistelyä. Joku haluaa ranskanbulldoggia ja toinen kultaista noutajaa,saksanpaimenkoiraa,australianterrieriä ja itse tykkäisin juuri whippetistä,joka Tiitu on. Ei ole vielä päästy selvyyteen rodusta.
Joka tapuksessa viikonloppu oli rentouttava ja maastossa kävely on tosi ihanaa näin syksyllä. Pelloilla pystyy kulkemaan ja ilma on raikas. Kun vain ehtisi joka päivä rauhalliselle kävelylle,mutta ei se oikein viikolla onnistu. Tai miksei onnistuisi,tosin sitten kyllä sisähommat jää tekemättä.
Mutta ihanaa viikkoa kaikille!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Teillä oli varmaan ihana viikonloppu ja vohvelit...NAM ;)Kivat luontokuvat.
VastaaPoistaHerkullisen näköisiä vohveleita...nam!
VastaaPoistaMukavaa viikon jatkoa!
sinulla(teillä:) ) on ihana keittiö ja aina ihanaa syötävää tarjolla!
VastaaPoistanam, vohvelit ovat herkkua:)
syksy on tullut teillekin, meilläpäs oli aamulla lunta maassa.. ikävä herätä valkeuteen tähän aikaan syksystä:(
leevi oli kyllä täpinöissään ja kirmasi iloisena pitkin lumista pihaa... kuin pieni lapsi:):)
koirarotuja on niin monia ja valinta vaikeaa mutta mitä pienempi, sitä helpompi:):)
suosittelen tietysti silkkiä, ihanan lutuinen luonne ja sopii lapsiperheeseen mainiosti:)
mukavaa viikkoa sinulle, halauksin päivi
Meilläkin on neuvottelut kesken hauvavauvasta <3 niin pitkällä ollaan jo että sen "orvon" koiran adoptoimme joko löytöeläintalosta suomesta tai pietarista. Tsemmpiä etsintään.
VastaaPoistaOmpas salaisia leipureita sielä.. ;)
VastaaPoistaMutta on sentään leipureita -se on kiva se!
Mukavan leppoiselta näyttää viikonloppunne..
Ihanaa viikkoa sinullekin!
Ps.Himoitsisin sitä vahakangasliinaa (vai oliko se nyt kerniä mitä sul oli?) tuohon mein pöydälle..Tuli mieleen että jos saisin jonkun hakemaan ja toimittamaan sen mulle kun on kulkua tällä akselilla niin mitäs ne kuosit nyt olikaan?Löytyyko N-Stylen blogista?(pitääki käydä het kurkkimassa) ja mitäs hintaa pitää?
Heippa! Miten olis tarupi.. eli tanskalais-ruotsalainen pihakoira! Pieni, reipas ja mitä mainioin perhekoira!!
VastaaPoistaterkuin Heli
(yhtään ei oo oma lehmä ojassa.. ;D)
Täytyyköhän sitä ostaa voffeli-rauta :)?
VastaaPoistaHei!
VastaaPoistaEnsimmäistä kertaa vierailulla teillä. Silmä lepää, kaunista! Ihanan iso ja kodikas keittiö teillä. Mukavia kokkailuhetkiä jatkossakin!