maanantai 19. lokakuuta 2009

Syysloma ohi-onneksi

Heippa!
Lapset syyslomalla ja vanhemmat töissä-se on sitten niin kivaa lomailua. Pari päivää sitäkin iloa olisi hyvin riittänyt. Jussi oli kyllä dagiksessa,mutta siitä ylöspäin kaikki olivat kotona. Onneksi anoppi haki pienempiä mukaansa ´retkille.
Näissä kuvissa ollaan jo paremman puolella eli sunnuntaissa. Perinteísesti ollaan leivottu ja oltu yhdessä,käyty pellolla kävelyllä(lapset juoksevat ja poukkoilevat Nelma mukana) ja minä tietysti yrittänyt saada pyykit pestyä.

Tämän näköisenä Nelma jäi aamulla kotiin. Vähän oli tietysti outoa,kun talo tyhjenee ja jää aivan yksin. Alustana Nelmalla on lampaantalja,josta tykkää tosi paljon. Yöt silti nukkuu meidän välissä. Lampaantaljoja on meillä myynnissä.

Löysin valkoisia callunoita,jotka laitoin kanervanoksista tehtyyn pesään.







Niin syksy on ihanaa silloin kun ei sada. Yksi aste miinuksella,niin kaikki näyttää hieman utuiselta ja kauniilta ja on mukava kävellä luonnossa,kun ei ole märkää. Harmi vaan ,kun pimeys alkaa jo tuntumaan-vauhti hieman hidastunut ja tuntuu ,että tarvitsee enempi unta kuin valoisaan kesäaikaan.
Ei auta muuta kuin sopeuta-nyt on syksyn aika!



5 kommenttia:

  1. Heissan pitkästä aikaa=9 Suloinen teidän Nelma meillä myös lampaantaljat ovat käytössä..niitä on latioilla ja sohvalla. Koiramme ovat lyhytkarvaisia ja vilukissoja.

    VastaaPoista
  2. Hi! En tiennytkään, että teillä on Nelma! Suloinen...minä kun otin lampaantaljani esille ja laitoin yhden lattialle, niin alkoi sellainen repiminen ja karvojen nyhtääminen, että karvat pois..:)muutenkin aina kaivaa, kun aloittaa nukkumaan..olemme pellolla joka päivä ja annan juosta vapaana, tykkää kovasti, en kyllä itse siinä pyörteessä mukana pysyisikään..huh! ja pesemistä riittää...

    Suloisia kuvia sinulla lapsineen ja kaikkinensa..mukavaa päivää!

    VastaaPoista
  3. ihanan näköinen syksy teillä:)
    ja nelma on taas kasvanut, niin,..
    silmissähän se ihan tapahtuu?
    meidänkin leevi tykkää makoilla lampaantaljalla,pienenä repi e sen karvaa mutta nykyisin käpertyy siihen kiltisti nukkumaan:)
    mukavaa viikkoa,toivottavasti sää pysyy kuivana , meillä on se syyslomaviikko :)
    lämpimin terkuin päivi

    VastaaPoista
  4. Haha,äidit aina tuntuu huokaisevan kun lasten loma loppuu ;) Söpö hauva teillä.Niin ja joo,se kuorrutusohje on kyllä loistava,kerro ihmeessä herkkuleipurille :)

    VastaaPoista
  5. Verkar vara litet stressigt med höstlov ;O)
    Håller med dig om att vädret är fint när det är torrt och någon grad på minus.
    Zinkbordet vid dörren är snyggt!

    VastaaPoista