maanantai 8. helmikuuta 2010

Sunnuntain aurinko












Heippa!
Tällaista aurinkoista sunnuntaita olen toden teolla odottanut. Lapset pääsivät vihdoinkin touhuamaan lumessa! Koko päivän olivat ulkona ja laskivat tästä mäestään,joka ei ollut suuren suuri,mutta näytti riittävän mainiosti.
Itse kävin kävelyllä Nelman kanssa ja molemmat nautittiin . Harmi kun ei voinut mennä pellolle,lunta on vähän turhan paljon. Ajattelin kyllä,että voisi mennä joen jäälle hiihtämään,mutta vähän pelottaa se,että jäällä ajetaan moottorikelkoilla ja jos Nelma innostuu ja jää sellaisen alle...Tosin Nelman kanssa kävellessä on aina se vaara,että sitä joutuu kantamaan välillä syystä tai toisesta.
Matilda haaveilee Nelman kanssa agilityn menosta ja aina välillä hieman harjoittelevat pihalla. Nelma käy Memin kanssa pentukoulussa maanantaisin ja nyt huomaan kävelylenkillä,kuinka paljon paremmin Nelma kävelee kuin aikaisemmin. Ei vedä ollenkaan. Paitsi joskus sitä ei saa liikkeelle ollenkaan...Se vaan pysähtyy eikä suostu liikkumaan. Sit joko kannan sitä vähän matkaa tai sitten ...niin mennään sinne mihin se tahtoo.
Blogini on nyt täyttänyt 1 vuotta ,joten sen kunniaksi on ARVONTA.
15.PÄIVÄ ARVOTAAN JONKUN KIVAN PALKINNON VOITTAJA.
Hyvää alkanutta viikkoa!




23 kommenttia:

  1. Olipas Kokkolassa mahtava ilma eilen! Täällä Pirkanmaalla oli ihan pilvisen harmaata. Mutta ehkäpä ne kevätkelit kohta alkavat joka puolella!

    Onnea 1-vuotiaalle! Mukana arvonnassa tietysti!! =)

    VastaaPoista
  2. Ihana blogi ja onnea 1v.!!
    Minä myös mukana arvonnassa!

    - Jossu -

    VastaaPoista
  3. Hih, ihana Nelma! Teillä on kaunis talo :).

    Toivotaan lisää aurinkoisia päiviä!
    Niin ja arvonnassakin tahtoisin olla mukana.

    VastaaPoista
  4. Onnea 1v blogille :) mukaan arvontaan tahtoisin myös :) täytyisi tulla poikkeamaan kaupassa joku pvä, tuntuu vain tämä elämä niin kiireelliseltä nykyään =D

    VastaaPoista
  5. Kyllä on kutsuvan näköiset kuvat, aivan ihana aurinko saa kyllä viihtymään ulkosalla kauemminkin..
    kyllä vaan Nelma ja Tiitukin tuntuu nauttivan täysillä!
    Eikös vain vuosi olekkin hurahtanut pian..
    Onnea 1-vuotis blogillesi, niin nyt kuin jatkossakin!
    Iloa!

    VastaaPoista
  6. Onnea blogillesi! Osaallistun mielellään arvontaan :) -jonna

    VastaaPoista
  7. Onnea yksivuotiaalle! Arvonnassa mukana!

    VastaaPoista
  8. Onnea sinulle ja ihanalle blogillesi!Tykkään
    käydä täällä säännöllisesti:)

    VastaaPoista
  9. Teillä oli varmaan ihana sunnuntai! Onnea muuten 1-vuotiaalle! ja tietysti haluan osallistua arvontaan. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  10. Onnea 1-vuotiaalle:) Käyn täällä usein ja myös liikkeesi on tuttu paikka.Aina tarttuu jotain kivaa matkaan.. Blogisi on hauska ja elämää täynnä, niin kuin lapsiperheessä pitää ollakin.
    Osallistun myös mielelläni arvontaan. Terv. Teija V.

    VastaaPoista
  11. Onnea ihanalle Blogille :) Ihastelen viikoittain! Arvonnassa toki mukana :)

    VastaaPoista
  12. onnittelut yksvuotiaalle!:)mielellään arvonnassa mukana!

    VastaaPoista
  13. Härliga bilder :O) Och vilket fint hus ni bor i! Vi har också en liten backe på vår gård där barnen gräver och pulkar i snön. Och jag vill gärna delta i ditt lotteri :O)

    VastaaPoista
  14. Onnea yksivuotiaalle blogille!! Osallistun ilomielin ja toiveikkaana arvontaan!

    VastaaPoista
  15. Onnea 1 vuotiaalle blogille :)
    Innokkaana arvonnassa mukana.
    Kauniita aurinkoisia kuvia, näin meilläkin paistaa aurinko.

    VastaaPoista
  16. Hei, onnea 1-vuotiaalle ! t. Kirsi

    VastaaPoista
  17. hei:)
    kurkkaamassa kuulumisia ja nelmaa ihastelemassa:)
    mukavaa uutta viikkoa ja aurinkoisia ajatuksia, lämpimästi päivi

    VastaaPoista
  18. Onnea 1-vuotiaale blogillesi!Seurailen,mutta olen huono komentoimaan:)toki osallistun arvontaan!

    VastaaPoista
  19. Paljon onnea 1-vuotiaalle elämänmakuiselle blogillesi! Täällä on kiva käydä vierailulla, ihan niinkuin putiikissasikin. Ja onneani haluan minäkin kokeilla arvonnassa! T.Rosmarin

    VastaaPoista
  20. Paljon Onnea 1-vuotiaalle blogille ja oikein ihanaa kevättä Sinulle ja perheellesi!
    Tietysti haluan olla mukana arvonnassa! :)
    Terveisin: pallopapereitasi ihastellut Nipsux

    VastaaPoista
  21. Minäkin haluan olla mukana arvonnassa! Ja oikein paljon onnea vuosipäivästä!

    Oikein ihanaa ystävänpäivää sinne suunnalle!

    - Jaana "Kainuunkadulta"

    VastaaPoista
  22. Onnea 1-vuotiaalle :) Mukana arvonnassa ollaan!

    Olivia

    VastaaPoista