maanantai 18. toukokuuta 2009

Omat paikat löytyvät

Eilen järjestelin lahjoja hieman paikoilleen. Tinyltä saatu ihana pikkuinen pelargonian taimi on nyt eteisen/kuistin penkillä. En uskalla laittaa sitä vielä ulos,ettei palellu.
Sain Tinyltä myös tämän ihastuttavat Pearls for Girls-korun,jota käytin jo eilen uuden beigen poolopaidan kanssa. Kaikki vaatteet olivat siis beigen väristä vain korussa oli hieman punaista.
Niin kengät ovat ruskeat,mutta en ole löytänyt vielä sopivia kenkiä...

Aah ja sitten valkoinen huivi ,jossa on brodeeria Pauliinalta. Ajattelin ,että huivi sopisi esimerkiksi tämän vaaleanroosan ohuen kesätakin kanssa(jonka myös sain aikaisemmin Tinyltä). Valkoiset kengät löytyy huivin pariksi,mutta valkoista laukkua ei.



Mieheni sisko antoi nämä amppelikukat,jotka löysivät paikkansa terassilta.



Ja myös tämä ihanan sininen orvokki,jonka sain Jossulta ja M:lta löysi paikkansa terassilta. Kukka oli alunperin amppelissa ,mutta en löytänyt paikkaa mihin ripustaa niin vaihdoin sen ruukkuun.
Eikös ollutkin kivoja lahjoja?



6 kommenttia:

  1. Heissan ja terveisiä puutarhasta! Olen tainnut löytää itsestäni sen vihreän puolen ;) Tuolla mullassa tonkiminen ja lapion kanssa riehuminen on äärettömän terapeuttista ja virkistävää (ruskettavaa ja lihaksia vahvistavaa). Perunat odottavat jo ovella maahan pääsyä ja sipulit ovat jo pihalla. Metsämansikat istutettu ja "oikeat" mansikat pellon reunalla. Pelargoniat ovat muuttaneet pihalle, yöksi ne saavat päällensä vaaleanpunakukallisen lakanan. Pitäisiköhän näihin hommiin oikein erikoistua hakemalla viisautta ja ammattitutkinnon =D
    Oikein ihanaa tiistaita, Kram Tiny

    VastaaPoista
  2. Ihanat olivat lahjat. Varsinkin tuo Lumihiutale on mun suosikki amppelikukkana.

    VastaaPoista
  3. Myöhästyneet Onnittelut. Hienoilta synttärisi vaikuttivat <3

    Itsellänikin on kuukauden päästä juhlat....

    VastaaPoista
  4. Onnittelut täältäkin näin jälkeenpäin! Ihania lahjoja olet saanut.

    VastaaPoista
  5. Ihania lahjoja olet todella saanut =) Kukat ovat sellaisia mitä jaksaa aina ihailla! Huomiseen ;)

    Leni

    VastaaPoista
  6. Myöhästyneet, mutta sitäkin lämpöisemmät syntymäpäiväonnittelut Varpulta!

    VastaaPoista