keskiviikko 20. toukokuuta 2009

Yläkerran aula

Heips!
Tiistai-ilta kului normaaleissa merkeissä:pyöräilin kotiin,söin mieheni tekemää ruokaa(erikoinen paistos,missä oli perunaa ,valkosipulia ja paistia) ja pesin pyykkiä ja pesin myös kodinhoitohuoneen ikkunan,koska olin ommellut sinne uudet verhot.
Mutta kuva on yläkerran aulasta,mihin pitäisi myös ommella ikkunoihin uudet verhot. Olen käyttänyt tätä punaista pallokangasta ja Tilly-kukkakangasta,mikä on samaa kangassarjaa.

Yläkerta on hieman alakertaa värikkäämpi;ja pääsiassa lasten valtakuntaa. Siellä sijaitsevat lasten makuuhuoneet,aula,kaksi vaatekomeroa ja wc. Teeveetä katsellaan yläkerrassa. Meillä on iso ruma tv,sellainen möntti. Olen sitä mieltä ,että koko hökötystä ei tarvittaisi ollenkaan...En tykkää katsoa ohjelmia,en muuten sisustusohjelmiakaan. Paljon on sisustettavaa juuri yläkerrassa. Mutta aloitetaan nyt sitten näistä verhoista,kun niitä selkeästi tarvitaan,kun aurinko häikäisee illasta kuitenkin. Parvekkeen oven eteen tarvitaan tietysti myös jotain.
Vaihtoehtoina pitäisin joko valkoista,punaista tai sitten tuohon sarjaan kuuluvaa kangasta,mutta mielellään eri kuosia. Meidän alakerta on niin valkoinen,että on hauskaa kun yläkerrassa saa käyttää värejä ja noita ihania kankaita,mitä meiltä löytyy töistä.
Lipasto tuossa kuvassa on hieman rähjääntynyt;vetimiä puuttuu ja yks olennainen juttu myös,nimittäin avain...

No hyvää keskiviikkoa kuitenkin!
niin ja helatorstaita tietty!

5 kommenttia:

  1. Heissan!
    Olen käynyt joskus blogissasi, mutta olenko jättänyt kommentia...?
    Ihana blogi sinulla ja kaunis koti!
    Meilläkin television katselu on tosi vähäistä.
    Ennen oli "pakko" katsoa kaikki sisutusohjelmat, nyt katselen silloin, kun huomaan, blogit ja lehdet ovat alkaneet korvata tuota "tarvetta";D
    Ihanaa viikonjatkoa sinulle!!

    VastaaPoista
  2. hei kristiina ja mukavaa helatorstaita sinullekin:)
    itse luopuisin telkusta helpostikin, en katso sieltä juuri mitään...en edes sisustusohjelmia jotka ovat kyllä olemattomia näihin blogimaailman koteihin verrattuna!.... mutta miesväki katsoo varsinkin talvisin urheilua ja elokuvia, onneksi se "kotialttari" on kaapin kätköissä!
    aurinkoiset iltatoivotukset, päivi

    VastaaPoista
  3. Mukavaa helatorstaita toivotellaan täältäkin.

    On helpottavaa huomata että muutkaan ei katso telkkaria, ennen katsoin jotain sarjoja ja sisustusohjelmia toki, mutta eihän sitä enää ehdi eikä välitä kun täällä blogimaailmassa on paljon mukavampaa.

    Väriä on hyvä olla elämässä edes vähän :)

    VastaaPoista
  4. Hei, minun pitää kyllä myöntää että minä katselen tv:tä kyllä. Varsinkin nyt kun olen kotiäitinä niin tv on "hyvää seuraa" välillä. Meillä tv:n saa piiloon ikeasta hankittuun kaappiin ja siitä ratkaisusta pidän. Bloggailu on tosin minullakin korvannut suuren osan tv:n katselusta! Onkohan lipasto lukossa... Minulta puuttuu myös avain mummultani perimääni kaappiin mutta lukot ovat onnekseni auki! -Tiina

    VastaaPoista