Näytetään tekstit, joissa on tunniste lasten huoneet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lasten huoneet. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Jussin huoneessa

Heippa!
Eilen siivosin Jussin huoneessa(mitä siellä nyt voi siivota,kun Matilda on muuttanut sinne). Tosin tällä hetkellä Jussin huoneessa on koulu. On siis ylimääräisiä pöytiä ja tuoleja ja ne kirjat...kirjoja on todella paljon. Mutta hieman jotain uutta mahtui seinälle. Nimittäin näitä ihania uusia julisteita,joita on tullut töihin. Ajattelin,että voisivat olla kiva lahja myös,kun ovat pakattu valmiiksi sellofaaniin. En ottanut niihin kehyksiä,koska
ajattelin,että voisivat toimia myös tällä tapaa pyykkipojilla ripustettuna. Ja kyllähän ne näyttivätkin hyviltä. Ainoastaan kamera ei ole hyvä...

Jussilla on ihan kiva tilava huone ja leluille on riittävästi tilaa,tai siis oli. Nyt Matilda on siirtänyt vaatteensa sinne ja koululuokkansa,joten nyt alkaa olla ahdasta...mitään pysyvää Matildan olemisen suhteen siellä on turha tehdä,koska neiti voi milloin vain siirtyä jo toiseen huoneeseen.
Mutta molemmat tuntuvat kuitenkin viihtyvän,eikä illalla pelotakaan,kun toinen on lähellä.
Mukavaa syksyistä keskiviikkoa!


keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

Poikien huone

Tässä huoneessa nukkuu ja leikkii kolme poikaa Johan ,Simon ja William. Kesän alussa saatiin huoneeseen uusi rullaverho,joka on siis alaslaskettava ja pikkuruutupuuvillaa.
Ville ja Jussi nukkuvat kerrossängyssä

Ompelin tällaisen tähtinauhan,mihin pojat voivat laittaa piirustuksiaan ja kortteja.


Lamppuja oli vaikeaa löytää silloin kun muutettiin,joten kaikkiin poikien huoneeseen tulivat tällaiset kuu/tähtilamput



Pyöräkoreissa on hyvä säilyttää pokkareita




Pojat tykkäävät lattiatyynyistä





Simon oli aamulla jo aloittanut leikkinsä legoilla. Huoneesta poistettiin suurin osa leluista ja jäljelle jääneet tulivat noihin kahteen penkiin ,joissa on liitutaulu laatikoissa. Matto on HouseStylen konepestävä puuvillamatto






Legot ja pikkuautot ovat laatikoissa ja yksi iso palapeli ja kuvassa näkyy myös Simonin uudehko Gormit-linna







Simonin sänky on nurkassa








Kesällä poikien sängyssä ovat valkoiset sängynpeitot










Enjoy the ride enjoy the road-kanvaasitaulu on selkeä ja ajaton









Uusi naulakko ,johon puput pääsivät esille












Isot puput levähtävät hieman leikkien lomassa
Huoneesta tuli omasta mielestä rauhallisemman oloinen,kun suurin osa epäselvistä leluista poistettiin ja pojatkin vaikuttavat tyytyväisiltä.
Lasten huoneiden ei tarvitse välttämättä pursuta tavaraa...
Aurinkoista keskiviikkoa!











tiistai 14. huhtikuuta 2009

Jussin kuvaamaa



Tässä on Jussin kuvaamaa omasta huoneestaan. Jussi on kolme-ja puolivuotias. Kysyin Jussilta,missä kamera on kun sitä ei löytynyt mistään ja Jussi sanoi,että sen huoneessa lelujen päällä. Sieltähän se löytyi. Ja kuvia oli otettu tästä samasta kohteesta jonkun verran.
Tyttöjen huoneet on nyt laitetty jokseenkin hyvään kuntoon,joten nyt onkin aika siirtyä kolmen nuorimman pojan huoneeseen. Jussi aloitti kuvauksen näistä TOSI SIISTEISTÄ Ikean hyllyistä,joissa muovikorit. En ole muovin ystävä,mutta tässä huoneessa ne nyt ovat niin kauan,kuin legoilla leikitään. Kaikki mahtuvat hyvin ja pysyvät järjestyksessä.
Mutta pientä juttua huoneeseen on kuitenkin tulossa,mm.verhot.
Katsotaan sitten,kun olemme edenneet.

maanantai 6. huhtikuuta 2009

Vielä Matildan huoneessa

Pientä juttua vielä Matildan huoneessa järjesteltiin. Alakerrasta siirrettiin lipasto,joka sopi mainiosti tuohon koloon. Laatikot ovat niin syvät,että niissä on hyvin tilaa Matildan vaatteille.
Valkoinen liivimekko on ohutta pellavaa ja sen on ommellut ompelijaystäväni Anne. Kangas on leikattu vinoon,joten helma laskeutuu todella kauniisti. Tarkoitus on tehdä näitä muita kokoja ja värejä myös.

Matildan tuoli sai myös kivan helmallisen isuinpäällisen.

Tässä näkyy lampunvarjostin,jonka Pauliina on tehnyt ruutukankaasta.





Päiväpeitto on myös Pauliinan tekemä.



Verhot on Anne tehnyt




Tässä näkymä aulasta tyttöjen huoneisiin. Alunperin sisustus oli symmetrinen,mutta nykyään tytöillä ei ole aivan samoja huonekaluja,joten symmetrisyydestä luovuttiin. Tärkeintä on vaaleus ja liiallisten tavaroiden ja pienten elementtien sekamelskan poistaminen.
Matildalla on tietysti vielä leluja ja niillä on tietysti asiallista lapsen leikkiä mahdollisimman pitkään!






torstai 2. huhtikuuta 2009

Matildan huone







Olen edennyt sisustusprojekteissani nyt Matildan huoneeseen. Varsinaisesti se kaipaisi tapetointia,koska yhdestä kohdasta tapetti on repeytynyt ,mutta siinä edessä on lipasto,joten ei niin näy. Mutta jossakin vaiheessa se kuitenkin on edessä.
Tyttöjen huoneissa on käytetty Sandsbergin perinnemalliston tapetteja(kuten poikienkin huoneissa),jotta tunnelma pysyisi selkeänä ja tarpeeksi vaaleana. Ihania kuoseja on tietty miljoona,mutta oma linjani on turvallisen askeettinen. Mikään kikkailu ja boordit eivät tulleet kysymykseen,kun huoneissa on vino katto ja talon arkkitehtuuri on kuitenkin 1900-luvun alusta. Kesän tunnelmaa ja mahdollisimman vähän tavaraa...
Tavaraa kyllä löytyy neljännellä luokalla olevan Matildan huoneesta. On Pet shoppia ja Bratziä ja sekalaista roinaa. Niille tehtiin ´kassit,joissa on kankaiden välissä tukikangas,jotta pysyvät pystyssä ja aikaisemmasta mallistosta vahakankainen Dotty -rasia. Valkoinen huppu laitettiin kahden ruman tason päälle ja niiden alle kankaan taakse piiloon sai vielä jotain tavaraa.
Verhot ovat samalla systeemillä kuin Memin huoneessa,voi siis laskea alas asti. Päiväpeitto on Pauliinan tekemä tilkkutäkki. Ja varjostin myös. Kankaina on käytetty peruspikkuruutua-ja raitaa.
Yksi nurkka jäi kuvaamatta,koska se näytti niin rumalta. Siihen meinaa siirtää alakerrasta yhden lipaston,jotta Matildan vaatteet saadaan siihen järjestykseen.
Projekteja on itseasiassa loputtomiin...Mutta
FESTINA LENTE



torstai 12. maaliskuuta 2009

Memin huone


Memin huone alkaa olla melko valmiiksi sisutettu näillä näkymin,verhotkin on saatu paikoilleen.
Kangas on Linnovan kevään uutuuskangas,kuosiinkudottu,joten se on hyvä rullaverhona. Verho on koko ikkunan korkuinen,joten sen voi halutessaan laskea suojaksi. Meillä ei ole sälekaihtimia,joten kesäisin tarvitaan suojaa valolta.
Lampunvarjostin on hamemainen(CountryHousen) ja jalka vanha. Tunnelma ei ole liian vaaleanpunainen kuitenkaan,koska paljon valkoista. Nojatuolin valkoinen päällinen on pellavaa ja pestävä tietenkin.
Seuraavaksi olisi Matildan huone,mutta siellä on kaaoslapsen tavarat...Vaikeampi juttu.

lauantai 21. helmikuuta 2009

perjantai 20. helmikuuta 2009

Tytön huone





Eilen illalla sitten hieman ehdin järjestellä vanhemman tyttäreni Melindan huonetta. Memi täyttää kesällä 14vuotta,joten roosa väri alkaa olla hieman out. Mutta hieman sitäkin vielä jäi,tosin todella haaleana.
Tavaraa ei huoneessa ole paljon,mutta vaatteet laitettiin kapeaan vitriiniin ja alusvaatteet ja pyjamat koriarkkuun. Kesävaatteet ovat vaatekomerossa henkareissa,siellä käydään myöhemmin.
Memi piirtelee ja lukee paljon,joten kirjoja on ja papereita ja kyniä. Lehdille ja sekalaisille papereille laitoin valkoisen Ib Laursenin lehtitelineen,jossa on kaksi lokeroa,joten hieman sai lajiteltua papereita. Vielä uupuu kirjojen säilytysjuttu.
Tuolin nappasin terassilta ja siihen tuli Countryhousen ihastuttava istuinpäällinen,joita myydään työpaikallani ja sitten alkoikin tulla budjetti vastaan...
Joten hyllylle kiedoin risutötteröt,jotka laitettiin pestyihin säilykepurkkeihin ja valkoista pitsiä ympärille ja ja hienoa tuli!
Naulakkoon pitää vielä hieman odotella jotain...
Ruusukankaan tilalle tulee samaa kangasta,jota on vitriinissä,sitä löytyi sopivan kokoinen tilkku.
Ruusukangas on tietenkin korista,joka uudistuu kivasti,kun kangas vaan vaihdetaan.
Vielä päiväpeitto ja lamppu puuttuu.
Kiitos kommenteista. Mikään ei ole ihanaa kuin kommentit!