Heippa vaan!
Kerroin tuossa aikaisemmin,että Matilda on maalannut huoneensa seinät. Ja oli pitkään toivonut tuollaista sohvasänkyä. No nyt sitten sai viimein vihdoínkin toivomansa sängyn. Matilda itse ensin purkasi sängyn mummolassa ja sitten Pompun avustuksella (eli Hiacen) toi sen kotiin. Matilda sai Memin avukseen yläkertaan kannossa ja sitten kumma kyllä sai ihan yksin kasattua sängyn. Ja kuva on otettu ensimmäisen siinä nukutun yön jälkeen.
Tällä hetkellä Matilda järjestelee huoneeseensa tavaroita ja toivon mukaan siivoaa aulaa,mihin oli siis tietysti tukkinut kaikki tavaransa omasta huoneestaan siksi aikaa kun maalasi. Ja nyt sitten pitäisi saada UUTTA huoneeseen ,vaikka niin kuten tiedätte,ne vanhatkin pitäisi laittaa johonkin. Mutta annan nyt Matildalle tekstiilien värien suhteen aika "vapaat" kädet. Seinille se kerkesi jo suunnitella vaikka mitä trendivillityksiä,että siinä vähän ohjailin kyllä . Tekstiiléjä on sitten helppo vaihdella,kun kýllästyy ja muistan kyllä itse omasta nuoruudestani,että oli hauska vaihdella järjestystä huoneessa ja järjestää vaatteita sävyjen mukaan. Uusia tavaroita en kyllä juurikaan saanut, lähinnä vanhoja pyöritettiin. Ooh ja ne lukuisat lahjaksi saadut porsliiniesineet...mitä me oikein ajateltiin ,kun aina annettiin kavereille lahjaksi porsliinikoiria ja -kissoja?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti